Talvena 1946 kuusivuotias poika näki Leningradin rautatieasemalla junan, joka oli pakattu täyteen aseita ja vaatteita, ja jonka ovet olivat auki. Hän hiipi junaan, nukahti ja heräsi vasta Porkkalassa.

Vuoteen 1955 Vladimir Novikov oleskeli tukikohdassa, nukkui bunkkereissa ja ulkorakennuksissa. Toisinaan hän yöpyi hienoissa suomalaisissa taloissa. Vaikutti ihan siltä, että sieltä olisi lähdetty aivan hetkeksi vain. Yritettiin kyllä passittaa hänet takaisin mutta silloin hän katosi eikä näkynyt ennen kuin etsinnät olivat ohi.

Vladimir sai syötävää sotilaiden ruokaloista, hän kantoi vettä ja polttopuita, poimi marjoja ja sieniä ja keräsi käpyjä ja pihkaa. Hän kävi myös kioskilla ostamassa olutta sotilaille. Sotaan kyllästyneet sotilaat sekoittivat vodkaa olueen ja saivat hieman piristystä tylsään elämään.

Vladimir jäi Porkkalaan syksylle 1955 asti. Ennen lähtöä hän sai tarkat ohjeet: hän ei saisi kertoa ajastaan Porkkalan tukikohdassa ennen kuin 50 vuotta oli kulunut.

Vladimir muutti myöhemmin Ukrainaan.